Jussi V.
Norada Q10 valvontakamera
Noradan Q10 valvontakameroita tilattu 4 pack reilu puoli vuotta sitten. Ulkokäyttöön ei sovellu oikein millään tavalla, ainakaan pohjoismaisessa ilmastossa. Eivät edes suojatummassa sijainnissa, jossa eivät ole suoraan sääolosuhteille alttiina. Hintaisikseen kuvanlaatu kyllä aivan sopiva ja yökuvauskin ihan ok. Sen puolesta olisi ihan käyttökelpoiset ja omaan käyttöön riittävät, mutta valitettavasti huonot puolet kyllä tekevät näistä itselleni käyttökelvottomat. Aurinkopaneeleilla ei näillä leveysasteilla tee juurikaan mitään, akun kesto kesäkelilläkin parin viikon luokkaa ihan maksimissaan kamerassa, jossa liikettä pari kertaa päivässä. Eli vaatii verkkovirran taakseen. En usko sekuantiakaan, että näissä kestää missään olosuhteissa akku tuota 90 päivää, kuten mainostettu. Vertaan esim Eufyn vastaavan tyylisiin kameroihin, joissa akku kestää ulkona näissä keleissä hienosti ~9kk sellaisissakin kameroissa, joissa liikettä pitkin päivää. Tosin hinta on tuplat vähintään. Kosteus ei myöskään meinaa pysyä ulkona ja jos vielä joutuisi vetämään verkkojohdon läpiviennistä niin pahentaisi vain tilannetta. Eli kameran kerrotaan toimivan jopa -20°C ja olevan IP65 luokiteltu niin väitän senkin olevan höpöhöpö-juttuja. Jos haluaa ulkovalvontaan kameroita, etkä jaksa olla ottamassa kameroita alas parin viikon välein, niin ehdotan katsomaan jotain muuta. Jos taas haluat valvoa lämpimiä sisätiloja ja kytket kamerat verkkovirtaan, niin on hintaisikseen kyllä asialliset.



