Pauliina
Vialliset tuotteet ja asiakaspalvelu hoidetaan surkeasti
Aivan todella surkeasti hoidetaan asiat asiakaspalvelussa. Sivusto mainostaa nopeaa toimitusta 0-2 päivää. Vaan meni kaksi vuorokautta ennen kuin paketti edes lähti liikkeelle. Tein tästä palautteen ja vastaus oli ”Tässä on nyt ollut ilmeisesti ruuhkaa. Pahoittelut”. Tämän perään tein reklamaation kun viimein saapununeen flexin hihna rikkoutui alle kahdessa viikossa. Tähänkin vastaus oli, että ei korvata takuusta, kun kyseessä on kuluva osa, mutta eihän nyt muutamassa viikossa hihna saa mennä lähes poikki. Valmiiksi huonolaatuisia tuotteita myydään, pahoitellaan viivästyksiä eikä oteta vastuuta, ettei yhtiön omia luopauksia täytetä. En voi suositella.
Response from Peten KoiratarvikeMay 4, 2026
Hei! Kiitos palautteestasi. Tuotetakuu ei ikävä kyllä kata käytössä rikkoutunutta tuotetta, mikäli rikkoutuminen ei johdu valmistuksellisesta virheestä. Lähtökohtaisesti tilaukset pyritään toimittamaan varastoltamme eteenpäin 1-2 arkipäivän kuluessa. Valitusta toimitustavasta riippuen toimitusaika voi vaihdella muutaman arkipäivän tienoilla. Pahoittelemme, mikäli tilauksenne toimitus on viivästynyt tavoitetoimitusajoistamme. Mikäli kaipaatte vielä apua koskien tilauksenne toimitusta tai tuotereklamaatiota, olethan yhteydessä asiakaspalveluumme tilaustietojen kera sähköpostitse. Mukavaa päivää!

